Ei kannata huijata, narahdat kuitenkin

- No niin. Nyt tarkkana. Ota nakki. Heitä pari palaa ensin tuohon kuljetuskassin viereen.

- Ja sitten kassiin sisälle?

- Just niin. Äläkä vaan sano sitä sanaa.

- Ai ”e-l-ä-i-n-l-ä-ä-k-ä-r-i”? Vai ”r-o-k-o-t-u-s”?

- Sillä lailla. Se onkin sitten sun homma hakea se tuolta vaatekaapin päältä.

No ei tietenkään. Kissa tuskin ymmärsi avainsanoja. Tutkijoilla on hyvin ristiriitaiset käsitykset siitä, miten kissat hahmottavat ihmisten puhetta. Näin siksi, että kissat eivät ole laumaeläimiä samalla tavalla kuin koirat. Syvällisemmin kesyyntyneillä koirilla on korkea motivaatio ihmisten puheen oppimiseen, ja niiden sanavarastoa on helppoa testata, koska tutun sanan kuullessaan koirat reagoivat.

Kissoja testattaessa ulos on yleensä ”reagoi itse”.

Karu totuus kissojen eläinlääkärireissuista on se, että ne tietävät mitä tuleman pitää viimeistään siinä vaiheessa, kun omistajat sopivat kuljetuskassin hakemisesta esiin paria päivää ennen lekurikeikkaa. Jo siinä kohdin annamme eleillämme kissoille kaikki onnistuneen käpälämäen valmisteluun tarvittavat tiedot. H-hetkellä paljastamme noin sadalla non-verbaalilla tavalla, että nyt on aika pötkiä pakoon.

Ihmisten hoksottimet eivät ole yhtä kehittyneitä kuin kissojen, joten ihmisten keskinäisestä viestinnästä näin aluksi pari päivänselvää merkkiä:

Pidä kännykkä näkyvillä ja käden ulottuvilla. Silloin kaikki palaverin osallistujat tietävät, että ainakaan heidän juttunsa eivät sinua kiinnosta.

Vastaa meilin kolmesta kysymyksestä vain yhteen. Kenellekään ei jää epäselväksi, ettei ole sinun hommasi ottaa selvää.

”Pari minuuttia, niin olen siellä!” Jos tosiaan olisit parin minuutin päässä täältä, voisit sanoa missä olet nyt. Et ole vielä edes lähtenyt.

”Palataan asiaan.” Tämä homma menikin sitten suoraan Ö-mappiin.

”Meillä on tässä nyt kaikenlaista…” Syvyys. Kadotus. Ikiyö.

”En kommentoi tällaista.” Kommentoit juuri.

"Asiakas on meille kaikki kaikessa." Niin varmasti. Aspanne ei ole vastannut varttituntiin.

Alun esimerkki eläinlääkäriin lähtemisestä oli muuten kuvitteellinen. Minun kissani menevät ykkösellä boksiin ja lähtevät eläinlääkäriin oikein mielellään. Se johtuu siitä, että niiden henkilääkäri on jedimestaritason viestijä – ja juuri siksi niiden henkilääkäri. Kaikkien pätevien eläinlääkärien joukosta kannattaa näet valita se, joka viestii parhaiten lahjomattomille potilailleen.

Kerron ensi viikolla, miten hän sen tekee.

Sano se tuoksuin

Ystävättäreni tuli kuukauden lomamatkalta Italiasta. Ensi töikseen hän haki kissansa hoitopaikasta kotiin. Sitten hän läväytti matkalaukkunsa auki ja kipaisi keittiöön keittämään kahvia. Kahvipaussin aikana keskelle matkalaukkua oli ilmestynyt kissanpissalammikko. Ystävätär kiikutti pesulaan ison kasan Dolce & Gabbanoita, Versaceja ja Roberto Cavalleja, joissa oli vielä hintalaput paikoillaan. Satojen eurojen pesulalaskun tuskaa lievittääkseen hän kertoi leikillään, että tämä oli kissan kosto.

Tavallaan. Paitsi että kissat eivät kosta. Niillä riittää pelisilmää ja pirunkuria, mutta toistaiseksi eläinten käyttäytymistiede on sitä mieltä, että kissat eivät kykene mennyttä ja tulevaa hahmottavaan käsitteelliseen ajatteluun.

Sen kyllä myöntää jo länsimainenkin tiedemies, että kissat kokevat monia, jotakuinkin samoja tunteita kuin me ihmiset. Ilo ja surua, pelkoa ja tuskaa, nautintoa ja kiintymystä.

Hajut ovat kissoille ennen kaikkea informaatiota. Hajuviesti saa kissat kokemaan myös tunnetiloja. Kissanpissaläikkä on siis kuin koko toimiston yhteisprintteriin unohtunut henkilökohtainen kirje: tärkeä kirjoittajalleen, täräyttävä ja tiedontäyteinen satunnaisillekin vastaanottajille.

Todennäköisesti tapahtumien kulku oli tämä: Kun ystävättäreni kissa palasi kuukauden poissaolon jälkeen reviirilleen, se tunsi olonsa vähän huteraksi. Tunnetta voimisti vieraita hajuja uhkuva matkalaukku. Kissa päätti ottaa tilanteen haltuun, levittää oman hajunsa myös territorionsa uusimpaan vaatekasaan ja siten ilmoittaa kuka on kingi. Voilà. Ja pesulà.

Me ihmiset olemme kissoihin verrattuina susisurkeita haistajia. Tuoksut ovat silti meillekin tärkeämpiä kuin tiedostammekaan: esimerkiksi dementiapotilaita tutkittaessa on huomattu, että tuoksuihin kytkeytyvät muistikuvat säilyvät vielä silloinkin, kun kaikki muu on jo mennyt.

Posti on siis oikeilla jäljillä #aistimarkkinointi-suoramarkkinointikampanjansa kanssa. Kampanja houkuttelee lähettämään tuoksuvia suoramarkkinointikirjeitä, ja sen yhtenä (keksittynä tai todellisena) case-esimerkkinä on kissoille suunnattu kissanhiekkamainos (http://kampanja.posti.fi/aistimarkkinointi/)

Kissanhiekka tuskin on edes kissojen mielestä järin kiinnostavaa, mutta kampanjavideossa kekseliäs kissanhiekkavalmistaja painattaa suoramarkkinointikirjeensä kissanmintulla silatulle paperille. Kissat eivät voi vastustaa kissanmintun huumaavaa tuoksua. Se on kissoille vaaraton nautintoaine, mutta saa ne pyörimään onnellisessa pöllyssä pitkin lattioita. Kun kissanminttumainoskirje kolahtaa postiluukusta, kissa poimii sen postipinosta, alkaa kiehnätä sen kanssa ja hieroo sen hajua itseensä. Ja mitä tekee kissan omistaja? Ainakin huomaa viestin. Voi hyvin olla, että ostaa hiekkaa, koska ”kissakin tykkää siitä”.

Viestijä. Varmista, että viestissäsi on tunteita ja tuoksuja. Ja saa siinä mielellään jotain sisältöäkin olla. Kissojen märkäfaksi sisältää aina molemmat.

Viekoittele, suostuttele, hurmaa

En laita viikonloppuisin herätyskelloa soimaan. Mitä suotta, kun saman asian ajaa tehokas karvavekkari.

Nuorempi kissamme Elmeri nukkuu kerällä polvitaipeissani. Lauantai- ja sunnuntaiaamuisin tasan seitsemältä se lähtee minua pitkin pääpuoleeni. Ensin se hieroo leukaperiään poskeani vasten. Sitten se puskee pehmoisella päällään nenääni. Ja kehrää koko ajan.

Sama suomeksi kissan elekielestä translitteroituna:

”Minä olen ihana Elmeri! Sinäkin olet ihana! Meillä on tässä ihana tiimi! Minusta on ihanaa helliä sinua! Tiedätkö, mikä myös on ihanaa?! Se, että sinusta on ihanaa nousta antamaan meille ihanaa aamiaisruokaa!”

Elmeri on varmistanut prosessinsa. Sängyn vieressä odottaa Tomppa, kaunis ja ylväs isovelikissa. Jos sattuisi käymään niin, etten kaikesta Elmeristä huolimatta herää, Tomppa hyppää tyynylleni ja alkaa nuolla otsaani. Ele on ihana, mutta fyysisesti lähellä hiekkapuhallusta. 

Vastaan siis kieltävästi uniprinssin kosintaan ja hyvästelen vuoteen lämmön. Kun kompuroin kohti keittiötä, kummallakin puolellani kulkee kissa, joka pitää jalastani kiinni tiukalla häntäotteella. Kun lapan raakoja siansisälmyksiä ruokakuppeihin, stereokehräys helisyttää ikkunoita. Kun kissat syövät, katselen sitä pää kallellaan ja tuumaan, että tätä se onnellisuus on.

Onnellisuusko? Jos joku muu haluaa herättää minut vapaapäivänä ennen auringonnousua, niin tervetuloa yrittämään. Onhan vakuutukset varmasti kunnossa?

Kissat eivät juuri puhu, mutta ne ovat hyvin kommunikatiivisia. Kun niillä on tarvis saada tahtonsa läpi, osumatarkkuus on 100/100. Tässä kolme syytä:

1. Kissat eivät pyydä. Ne eivät marise, kiristä, pelottele, uhkaile tai syyllistä. Ne viekoittelevat, suostuttelevat ja hurmaavat. Ne tietävät, että kaikessa viestinnässä on kyse insentiiveistä. Win-win on siis koko ajan ilmeinen. Perustyytyväisen kissan viesti on ihanaa, ei missään nimessä sapuskaa heti tai mouruan niin että Japani uppoaa!

2. Kissat viestivät tunteella. Osittain siksi, että niillä ei ole symbolifunktiota työkalupakissaan. Osittain siksi, että aamuseitsemältä järkeen vetoaminen olisi tuloksiltaan epävarmaa. 

3. Kissat rakentavat jatkuvasti yhteisöä. Viestintä muistuttaa, että olemme samaa porukkaa. Viesti palkitsee porukkaan kuuluvan. 

Ihmisten maailmassa parhaat osaavat saman: tuottavat houkuttelevia sisältöjä, kutkuttavat järjen lisäksi tunnetta ja rakentavat me-henkeä. Ihanaa.